lauantai 28. helmikuuta 2009

Bellini

Viime keväänä persikkapuuni teki kaksi kaunista kukkaa. Odotin tehosekoitin kuumana, että saan bellinin oman puun hedelmistä, mutta totta kai ystävämme halla teki toiveet tyhjiksi.

Tein tämän korun edesmenneiden persikankukkien muistoksi.

Väri on tosi karkkimainen, mutta mustat viirut ja valkeat läiskät ryhdittävät kokonaisvaikutelmaa.

Koru sopii erityisesti sinisen tai ruskean piristeeksi.

Isokorvainen pikkukoira

Isokorvainen pikkukoira kärsii vähän liian isosta kuonosta, mutta pienempi kuono olisi tehnyt siitä liian kissamaisen.

Helmet ovat violettia lasia. Osa heijastaa värejä kuin saippuakuplat.

Samaan sarjaan kuuluu myös korvakorupari.






perjantai 27. helmikuuta 2009

Purjoa salaattipedillä

Jos löytää lasisia tuubihelmiä, jotka muistuttavat purjoa, niin pakkohan niitä on hankkia.

Yhdistin purjot tumman salaatin värisiin lasipalloihin ja lopputulos näyttää aavistuksen hipahtavalta.

Käy ehdottomasti perusjakkupuvun kanssa, mutta myös ruskean salsahameen kaverina!

Jääpuikkoja

Tästä tulee mieleen keväiset jääpuikot... Tein tämän korun aurinkoisena helmikuun päivänä, jolloin räystästä koristavista jääpuikoista putoili pisaroita ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Yhdistin sinisenturkoosit lasihelmet hiekanvärisiin, ja valoa vasten katsottuna ne ovat aivan veden ja jään värejä.

Valkoinen tausta sopii parhaiten, mutta koru piristää myös pellavan värisiä, ruskeita ja violetteja vaatteita.

Farkkujen paras kaveri

Tummansinistä, mustaa ja muutama kullanvärinen raita. Isot, siniset lasihelmet ovat näyttäviä, mutta musta lasi hillitsee niitä.

Jos omistaa tummansiniset farkut, joissa ei ole kulutuksia eikä pesuja, tämä koru sopii niiden kanssa kuin nenä päähän.



maanantai 23. helmikuuta 2009

Westie Anki

Anki-koira on periaatteessa valkoinen, mutta käytännössä sen tassukarvat vivahtavat harmaalle... Korukoiran käpäliksi valitsin siksi vaaleanharmaat kuukivet.

Ketju on keväisen turkoosinsininen ja sopii varsinkin valkoisen tai ruskean kaveriksi.


sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Pitkäpartainen koira

Pitkäpartainen koira ikuistettiin pitkään ketjuun.

Toffeenvärisiä lasikuutioita, harmaita lasiputkia sekä lyijynvärisiä ja lasinkirkkaita helmiä tekevät hillityn vaikutelman, vaikka koru onkin
melko iso.

Kippurahäntä tasapainottaa muhkeaa partaa ja pitää eläimen suorassa.


lauantai 21. helmikuuta 2009

Puu, joka luuli olevansa kiveä

Perinteinen helminauha harmaista puuhelmistä. Helmet näyttävät niin paljon kiveltä, että niitä täytyy kokeilla, jotta uskoo: kyllä tämä kelluu!

Sisällä menee korukuminauha, joten lukkoa ei tarvittu.

Materiaali on aivan ihana! Sopii hyvin valkoisen paitapuseron kanssa, mutta myös arkisempien t-paitojen koristeeksi.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Limoncello

Helmikuisen auringonpaisteen kunniaksi muistellaan kesäisiä limoncelloja... Ihanaa, piristävää sitruunankeltaista väriä, jonka parissa askarrellessa tuli vesi kielelle!

Keltaista voi yhdistää vaikka mihin. Miten olisi mustavalkokuviollisen mekon piristeenä?

Pullonvihreää

Löysin hienon pullonvihreän värisiä lasihelmiä ja yhdistin ne hopeanvihreään, harmaaseen ja keväänvihreään.

Vaijeri keventää ilmettä.

Parhaimmillaan koru on harmaan, mustan ja ruskean seurassa, mutta toimii hauskasti esimerkiksi violetin kanssa. Valkoinen tausta tuo juhlavuutta.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Luuta ja lyijyä

Yksinkertaista mutta kaunista: kermanvalkoisten, luunväristen lasikuutioiden ja lyijynharmaiden makeanveden helmien yhdistelmä.

Harmaiden neuleiden ja paitapuseroiden kanssa oikein kiva koru.

Vaijeri tuo keveyttä, mutta helmien paino saa ketjun laskeutumaan nätisti.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Vehnäterrieri Ossi

Sain hauskan haasteen tehdä vehnäterrieri Ossin värinen kaulakoru.

Sopivan värisiä helmiä ei ollut kovin helppo löytää, mutta nämä luunväriset, ruskeilla ja violeteilla raidoilla koristellut kuutiot olivat jo tosi lähellä oikeaa sävyä.

Jaloiksi laitoin helmenharmaita, kullalle hohtavia pikkuhelmiä ja ketjuun keväisten jääpuikkojen kunniaksi läpinäkyviä, timantinmuotoisia helmiä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Jotain ystävänpäiväksi

Taittelin ketjun hopeoiduista kuparilanganpätkistä ja lisäsin mukaan harmahtavan vaaleanpunaisia lasihelmiä.

Yltiöromantikko voisi kuvitella, että ketjun kahdeksikot kuvaavat
ääretöntä rakkautta, mutta tosiasiassa halusin vain kokeilla, miltä ässät näyttävät ketjuna.

Lukkoa ei ole ollenkaan, koska ketju on pitkä.

Hempeysaste riippuu jälleen siitä, mihin korun yhdistää. Ainakin se vaatii taustakseen yksivärisen vaatteen.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Neliöitä ja kuutioita

Neliöiden taivuttelu oli haastavaa!

Napomiseen meni aikaa, mutta lopputulos on mieleinen. Kuvio on niin kiva, että sitä täytyy käyttää useammin!

Yhdistin neliöihin läpikuultavia lasikuutioita, joissa on tummia violetteja läikkiä. Yhdistelmästä syntynee myös korvakorut...

Maanantaiblues

Sinisestä ja siniharmaasta saa hillittyjä ja kauniita yhdistelmiä. Tähän koruun löysin upeita lasihelmiä, joista ei heti osaa sanoa, ovatko ne harmaita vai sinisiä. Riippuu valosta ja taustasta.

Korun sävyt sopivat valkoiseen, siniseen ja harmaaseen, mutta myös ruskean variaatioihin.



Halusin itselleni pitkän sinisen korun lahjaksi saamaani mustikansinistä neulemekkoa koristamaan.

Ostin valmiin helmisekoituspussin, vaikken sellaisesta lisää-vain-vesi- tyyppisestä askartelusta pidäkään. En kuitenkaan löytänyt oikeanlaista päähelmeä irtomyynnistä.

Tulos oli sopiva ja yllättävän monikäyttöinen.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Helmeilyä

Tähän koruun yhdistin punaista ja violettia - yhdistelmä, jonka en olisi etukäteen uskonut toimivan, mutta joka valmiissa korussa näytti hyvältä.

Punaisten vaatteiden hyvä kaveri!

Violetit pikkuhelmet on kuorrutettu hopeisella vivahteella. Isot lasihelmet kuultavat läpi.

Sävy on melko kylmä. Korua voi yhdistää mustaan ja harmaaseen, mutta lämpimämmän vaikutelman aikaansaamiseksi kermanvalkoiseen, pellavaan tai vaikka jopa oranssiin.

Oranssi ja vihertävän harmaa on hyvä pari.

Sinapinkeltaisen poolon kanssa erityisen hyvä!

torstai 5. helmikuuta 2009

Sydämellisiä jyrsijöitä


Jyrsijät saivat lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi sydänkoristeet. Helmet ovat tietysti vaaleanpunaisia ja timantin muotoisia! Mausteena on pieniä violetteja helmiä.

Jotta koru roikkuisi kauniisti ja tasapainoisena, täytyi eläinhahmossa tehdä vähän kompromisseja.

Mutta ehkä uljaasta ulkomuodosta voi tinkiä tiukan paikan tullen.










keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Minkä värinen on mauve?

Jos joku on mauven värinen, niin tämä. En ole koskaan keksinyt sopivaa sanaa värille, joka on yhdistelmä violettia, vaaleanpunaista ja hopeanharmaata, joten "mauve" saa kelvata.

Päähelmi on violetin ja valkoisen
sävyinen pisara. Ketjussa on läpinäkyviä, violettiraitaisia lasikuutioita ja krakleerattuja,
värittömiä lasihelmiä.

Kaikkein pienin pipura on juuri sitä mauvea sitten.

Vanhanajan ruusu

Hentoa roosaa, hiekansävyjä ja vihreänharmaata. Vanhanajan ruusun väriset suorakulman muotoiset lasihelmet ovat yksi suosikeistani.

Harmaa, roosan sävyt, tummanvihreä ja siniharmaa korostavat tämän kaulakorun sävyjä.

Ja neuletakin kanssa tämä on kotonaan!

Yskänpastilleja

Vaaleansiniset, litteät lasihelmet näyttävät yskänpastilleilta. Sopiva koru näin flunssa-ajan kunniaksi...

Mausteena kiiltävänharmaita makeanveden helmiä.



maanantai 2. helmikuuta 2009

Helmikuu indeed!

Helmikuu - mikä ihana tekosyy!

Lasihelmiä ja jännittäviä vihreitä juustonaksun muotoisia pampuloita, jotka menevät sylikkäin kuin palapelin palaset.

Päähelmi ja pampulat ovat vihreitä, pikkuhelmet harmaita ja littanat helmet taittavat hiekanväriin.

Koru sopii murrettujen värien kanssa, erityisen hyvin beigen ja vihreän sävyihin.

Rannekoruja

Helmien pujottaminen koukeroiden sisään on yllättävän hankalaa, millin tarkkaa hommaa. Lopulta ne asettuivat ihan nätisti.



Tykkään tästä mallista, koska se on ilmava ja kevyt. Muutama helmi tuo tasapainoa.





Hevosenkenkärinkuloita voi yhdistää myös vastakkain.

Anoppi esitti toivomuksen, että tämä olisi viimeinen koru, jonka hänelle teen. :-D
Related Posts with Thumbnails